Aina ei mene nallekarkit tasan?

Aina ei mene nallekarkit tasan?

"Don't worry, be happy..." laulu joka saa onnellisen lomalaisen hymyilemään tyytyväisenä sormien naputellessa tahtia aurinkotuolin käsinojaan. Toisaalla sama laulu saa elämäänsä ja työhönsä kyllästyneen vihaamaan radiokanavaa joka moista roskaa vielä jaksaa soittaa. Onhan ammattilaisetkin jo sanoneet, että yltiöpositiivisuus on vaarallista.

Maija on matkalla töihin ja kiroiltuaan sammuttaa radion samalla väännellen naamaa ivallisesti liian iloiselle juontajalle. Vituttaa, vaikka aurinko paistaa. Viereisessä autossa raikaa Pharrell Williams ja kyydissä autollinen tyttöjä laulaa mukana "Because I'm happy!" Tytöt kaahaavat nauraen valojen vaihtuessa vihreään. "Epäreilua", ajattelee Maija. Maija on jumissa liikenne valoissa matkalla työhön josta ei oikein pidä. Maija on jumissa myös elämässään, eikä löydä siitä oikein mitään, mistä tykkäisi. Hän on menettänyt elämänilonsa. Miksi juuri hän? Miksi hän ei saa koskaan mitään? Miksi hänen täytyy tyytyä onnettomaan elämään kun muut saavat kaiken?

Vaan ei tiennyt Maija, että näiden laulavien tyttöjen mukana kulki vielä yksi matkustaja. Tämä matkustaja fyysisessä olomuodossaan mahtui uurnaan. He olivat matkalla saattamaan ystäväänsä viimeiselle matkalleen. He olivat luvanneet, että nauraisivat ja laulaisivat hänen muistolleen. Maija ei nähnyt, että oli kyseessä tuon iloisen ystäväporukan sen astisen elämän vaikein päivä. Löytyi kuitenkin monta ilon aihetta, sillä vaikealla taipaleellaan he ymmärsivät paremmin tämän elämän rajallisuuden. Miksi he olivat onnellisia? Heillä oli toisensa, heillä oli itsensä, heillä oli mahdollisuus kokea elämää ja ihmisyyttä vielä. He iloitsivat tuntiessaan edesmenneen ystävänsä läsnäolon jokaisessa muistossa, jokaisessa naurunpyrähdyksessä ja jokaisessa yhteisessä suosikkilaulussa. He olivat onnellisia, että olivat saaneet tuntea rakkaansa ja oppia häneltä tällä matkalla. Löytyi monta syytä ja vielä enemmän, olla onnellinen surun keskellä.

Joskus suurempi voima ravistelee meitä näkemään elämää erilaisin silmin. Voisimmeko me kuitenkin yrittää avata silmiämme ja ymmärrystämme vapaaehtoisesti, omin päin? Jo ennen, kuin maailmankaikkeuden koura ravistelee meitä? Vai oivallammeko ehkä vielä silloinkaan?

Kuinka usein ajattelemme, että olemme onnettomia, vaikka meillä olisi kaikki se, mistä ikinä olemmekaan haaveilleet? Kuinka usein näemme muiden onnen ennen omaamme? Kuinka helposti osoitamme elämästämme kohdat, joihin emme ole tyytyväisiä? Kuinka usein oletamme muista ihmisistä jotain ja se alkaa ärsyttää meitä?

Mitä voisimme tehdä muuttaaksemme suuntaa?


Joskus Sami Minkkinen sanoi valmennuksessaan, että aina, kun elämässä on ongelma, olet itse paikalla. Ja että on kaksi vaihtoehtoa mihin tahansa tilanteeseen: voit joko muuttaa tilannetta tai muuttaa asennetta. Nämä olivat minulle kaksi silmiä avaavaa lausetta. Totta tosiaan, itse olen aina ongelmiani kokemassa ja minä olen ainoa ihminen, kuka kohdallani ongelman voi ratkaista. Jos tilannetta ei voi muuttaa, täytyy muuttaa ajatusta. Nämä eivät välttämättä resonoi sinulle samalla tavalla kuin minulle, mutta ehkä niistä jonkinlainen totuuden siemen löytyy.


Jaan sinulle haasteen (johon myös itse aion tarttua) toteutettavaksi seuraavien päivien aikana. Kenties se on haaste, jonka omaksut osaksi jokapäiväistä elämää, osaksi asenteitasi ja tapaasi kohdata kanssakulkijoita. Jokaisella meistä on päiviä, kuten Maijalla. Päiviä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan ja oma kurjuus huutaa tulla nähdyksi. Jokaisella meistä on myös mahdollisuus ymmärtää jotain suurta keskellä tuiki tavallista elämää. Keskellä kriisejä. Vaikkapa tässä hetkessä, jos sille tahtoo avautua.

1) Ensimmäinen haaste on yrittää nähdä ihmiset uudessa valossa. Kun seuraavan kerran kohtaat kanssakulkijan: perheenjäsenen, työtoverin, ohikulkijan, asiakaspalvelijan, kenet tahansa. Pyri näkemään syvemmälle. Ymmärtämään, että ihminen jonka kohtaat käy läpi omia taistelujaan. Heillä on omat arpensa, aivan kuten sinullakin. Ole ystävällinen, pyri ymmärtämään.

2) Count your blessings! Tahdotko kokeilla kiitollisuuden voimaa? Voitko kääntää haastavan tilanteen ja negatiivisen ajatusketjun vähitellen kiitollisuuteen, rakkauteen, toiveikkuuteen? Tämä on haaste numero 2. Kun seuraavan kerran huomaat, että ärsyttää, ahdistaa, tai huolestuttaa, yritä ajatella, mitä hyvää tästä tilanteesta voisi sinulle seurata, sen sijaan että keskittyisit siihen, mikä ahdistaa tai mikä voi mennä pieleen. Tai kun huomaat, olevasi onneton, voitko silti löytää kiitollisuuden aiheita elämästäsi?


On normaalia ettei siinä heti onnistu. On normaalia, että koet jopa suurta vastustusta tarttua hyvään, jos olo on kurja. Sekin on ok, jos edelleen, yrityksestä huolimatta mieli on maassa. Pääasia on että yritit ja että löydät jonkin asian tällä hetkellä elämästäsi, josta voit olla kiitollinen, edes hetken. Toista tätä siitä huolimatta, ettet saisi muutettua ajatustesi suuntaa. Sillä kiitollisuudesta voi hyvin pian tulla paras tapasi ja tuon kiitollisuuden myötä sinun on mahdollista muuttaa ajatusmaailmaasi, asenteitasi ja koko elämääsi.

Vain sinä olet vastuussa omasta onnellisuudestasi. Silloinkin, kun tuntuu, että elämä jakaa huolimattomasti muille kauraa ja sinulle kiviä ja hiekkaa. Kun seuraavan kerran tuumaat, etteivät nallekarkit aina mene ihan tasan, mieti uudelleen. Sillä emme koskaan voi tietää, millaisen tuskan läpi näillä termeillä suuren määrän nallekarkkeja saaneet ovat menneet. Et voi koskaan tietää, mitä hymyn ja onnen taakse piiloutuu ja mistä kukakin on joutunut luopumaan, mitä kohtaamaan, ollakseen siinä, missä nyt on.




0 katselukertaa

©2019 by Outi-Maija Itkonen