Minun vuosikymmen

Hei, sinä ihana lukija! Tervetuloa matkalleni vuosikymmenen läpi tähän päivään! Viimeinen vuosikymmen on ollut täynnä suuria tapahtumia, uusia alkuja ja oivalluksia. Tämän menneen vuosikymmenen aikana elämä on koetellut ja myös antanut rankalla kädellä. Toivon, että minun vuosikymmeneni saa sinut tarkastelemaan omaa vuosikymmentäsi ja etenkin miettimään elämän risteyskohtia ja oivalluksia sekä tietysti sitä, millaisten energioiden toivoisit siivittävän seuraavaa vuosikymmentä.


Halusin kirjoittaa tämän 10 -vuotiskatsauksen, koska toivon, että se saa myös sinut reflektoimaan omaa kulunutta vuosikymmentäsi ja auttaisi löytämään niitä oman elämän superhetkiä. Ne superhetket ei välttämättä ole aina SUURTA ja ihmeellistä, vaan hyvin arkisiakin hetkiä, mutta jotka ovat merkityksellisiä sinulle.


Aloitetaan matka.


Vuosi 2010. Vaihto-opiskelut.


PARASTA ikinä! Jos pääset lähtee vaihtoon, LÄHDE! Et tuu katumaan. Asuin siis 2010 Salamancassa, Espanjassa 3kk. Tuona aikana opin espanjaa, totesin suomalaisen fysioterapian olevan todella edistyksellistä, juhlin, join liikaa sangriaa ja tapasin paljon ihania ihmisiä, joista osa on edelleenkin ystäviäni.


Täytyy myöntää, että tuo aika vaihdossa taitaa olla ensimmäinen ja merkittävin asia, jota muistan tästä vuodesta. Mutta mahtuu tähän vuoteen muutakin:


1) Tänä vuonna myös aloitin ensimmäiset OIKEAT kahvilatyöt Puijon tornissa. Puijon porukka oli ihan huippua ja taisin viettää Puijolla jopa 3 kesää töissä. Aijai. 800 porrasta Sawonmaan yläilmoihin. Siitä lähti mun innostus jalkatreeniin - I BET!

2) Tästä syystä olen parantumaton kahvi-lover!

3) Valmistuin fysioterapeutiksi

4) Tein ekaa kertaa karjalanpiirakoita!


Ja sama kuvina:



p.s. Ja vielä vaihdosta! Aina kun on mahdollista lähteä omalta mukavuusalueelta seikkailemaan, lähde! Vaihtokuukausistani jäi mieleen erityisesti uudet ystävät, juhlat, huvipuistoseikkailut (josta sain myös kamalan korkeanpaikankammon, mutta se on toinen tarina :D ). Yllättävät tilanteet, ihmiset. Aidot kohtaamiset!



Vuosi 2011. Leeeeeeet's Zuuuumbaaaa!!



Olin päässyt unelmieni työhön Functional Hyvinvointistudiolle ja sukeltanut täpöllä ryhmäliikunnan syvään päätyyn. Tämän ehdottomasti kruunasi se, että musta tuli Zumba -ohjaaja ja pääsin lempiharrastukseni, tanssin pariin oikein ohjaajana, WOOP! Samana vuonna aloitin myös Pilates- ja syvävenyttelyopinnot MP -instituutissa. Kesän viihdyin jälleen Puijon huipulla. En osaa sanoo, kuka tän (kuva alapuolella) piirsi, mut Kata ja Nita <3 Muistan teidät oikein hyvin!!


Vuosi 2011 meni sukeltaessa ryhmäliikunnan saloihin. Zumbaa, kahvakuulaa, Pilatesta, syvävenyttelyy ja kaikkee maan ja taivaan väliltä ja se oli IHAN PARASTA mitä pystyin kuvitellakaan. Muistan kun siivoilin illan tuntien jälkeen tavaroita paikoilleen ja melkein itkin kun olin vaan niin onnellinen, että olin päässyt tekemään työtä, josta monet muut vain haaveili, josta minäkin olin haaveillut. Voimat kasvoi ja kehosta tuli ketterä. Ah ihanuutta!!




2012 Lähtölaukaus henkiselle polulle.


Muistan kesällä 2012, kun silloinen työnantajani, Tuje kysyi minulta, lähtisinkö uuteen lajikoulutukseen, kun olin kiinnostunut joogasta. Laji yhdistäisi tanssia ja joogaa. Nimeltänsä tämä laji oli Prana Beats. Olin aluksi silleen, että NO EN VARMANA LÄHDE mitään uutta oppimaan. Olinhan juuri lopettanut Pilates- ja syvävenyttelyopinnot. Tuntui, et näin on hyvä. Tykittäisin tuttua ja turvallista nyt vaan. Mutta joku minussa kuitenkin kiinnostui. Siispä menin koulutukseen (by the way, te ketkä tiedätte Villa Mandalan: kyllä, minä olen myös hän, kuka ajoi navigaattorin ohjaamana pellolle... Mutta sekin on tarina toiseen kertaan. Ask around, juttuu liikkuu kyseisestä tapahtumasta :D ) Muistan, kun hikisen Prana Beats -tunnin jälkeen makasin Savasanassa, loppurentoutuksessa ja yhtäkkiä aloin nähdä keltaista väriä. Väri suorastaan tulvi suljettujen silmieni takana. Jotain kauan kadoksissaollutta heräsi. Julistin siskolleni Titalle, että 5 vuoden sisällä olen joogaopettaja.


Olin niin varma, että joogassa oli jotain hyvin erityistä... Pari kuukautta eteenpäin, kuinka ollakaan... Löysin itseni Villa Mandalasta Tapaninpäivänä. Joogaopettajakoulutus oli juuri alkanut ja minä olin aloittanut polkuni mitä ihmeellisempään maailmaan täynnä henkimaailmaa, keijuja, oppaita, tarot -kortteja. Kaikkea sitä, mitä olin yrittänyt syvälle sisälle pitkään sulloa. Kohtasin myös sielunsiskoni Kirsin. Se oli sielujen yhteyttä heti ensimmäisestä hetkestä, kun näin Kirsin jakavan Zen - tarotkortteja meidän huoneessa. Vaan eipä tiedetty mitä seikkailuja vielä yhdessä koettaisiin. <3



Mainittakoon myös vielä se, että vuosi 2012 on THE vuosi, jolloin kuulin First Aid Kittiä ekan kerran. Js se siis tarkoittaa sitä, että siitä alkoi matkani kohti musiikkia.


Oltiin siis Ilosaarirockissa. Oltiin Sinin kaa moshattu ja Anssi oli vieny meitä kuuntelee millon mitäkin "viilltetään kurkku auki -heviä"... (sitä se mun mielestä oli :D ). Muistan ku Anssi seuraavana päivänä sano, et: "Sit mennään kattoo First Aid Kittiä".. Fuaaack - ajattelin. Kunnes kävelin hieman hajanaisesti täyttyneeseen telttaan ja siellä oli lavalla kaksi tyttöä. Toinen soitti kitaraa, toinen koskettimia ja sit oli mukana rumpali. Tytöt oli pukeutunut pohjoisen kansallisasun näköisiin mekkoihin. Olin haltioitunut. Viimeinen biisi kuitenkin vei jalat alta: Lion's roar! Huomasin hyppiväni yleisön mukana ja tunsin pitkästä aikaa, että TUOLLA minun pitäisi olla! Tuolla lavalla! Loppu on historiaa. Maailmankaikkeus kuuli ja alkoi kuljettaa minua.


p.s. niin, ja tänä vuonna, 2012 tein myös rohkean päätöksen ja lähdin mukaan perustamaan kuntosalia. Minun ensimmäinen sijoitukseni ja osakkuuteni. Olin ottanut ison askeleen kohti bisnesmaailmaa. Edelleen olen osakas ja tämän vuoden alusta myös hallituksen jäsen.



2013 Muutosten, haikeuden ja uusien alkujen vuosi. Joogaa, ystäviä, seikkailuja.



Alkava vuosi 2013 oli varmaan yksi elämäni kalmalammista. Olin fyysisesti ja henkisesti aivan rikki. Joogaopettajan opintojen alku oli herättänyt minussa jotain, mitä ei enää saanut takaisin nukkumaan. Mikä oli ihanaa. Mutta samaan aikaan keho alkoi viestiä, että on aika vaihtaa suuntaa. Halusin muuttaa lähemmäs Tittaa, Jyväskylään. Halusin syventyä joogaopintoihin ja joogiseen elämäntapaan, mutta en antanut siihen itselleni lupaa. Keho alkoi temppuilla. Olin jatkuvasti kipeä. Kärsin lähes 2 viikon noroviruksen, jonka aikana paino putosi yli 10Kg. Sydän alkoi oireilla. Tuli sivuääni. Tuli rytmihäiriöt. Verenpaine romahti. Meinasin pyörtyillä kesken tuntiohjausten. En siltikään pysähtynyt. Ripset irtosi, hiukset alkoi pudota. Huhtikuussa työnantaja soitti ja sanoi, että sulla on 30 päivää sairaspoissaoloja. 30 päivää, alle 4kk aikana. HÄLYTYS! Jotain oli tehtävä! Lähdin Kirsin kanssa Balille oman opettajamme, Jennin retriitille. Vähitellen jooga ja henkinen harjoitus oli vallannut suuremman osan elämästäni. Se tuntui hyvältä. Oikealta suunnalta.




Lisää Balin reissusta! Reissu oli aivan sanoin kuvaamaton! Saavuimme perille kohteeseen superkuun aikaan. Kun kävin ihastelemassa kuuta, kuulin kitaransoittoa ja laulua. Yövartijamme soitti kitaraa pimeässä "Älä juttele vieraille!" sanoi opittu ääni päässäni. Mutta juttelin kuitenkin. Laulu oli hänen tyttöystävälleen säveltämä laulu. Se laulu kulki muurahaisina koko kehollani. Miten voinkaan fyysisesti tuntea tuon laulun energian. Sanoin, että soitan myös itse kitaraa (en edes soittanut. Muistin just ja just, miten Am soitetaan, mut kuka näitä laskee). Yhtäkkiä kuitenkin huomasin, että minulla oli kitara kädessä ja kuumeisesti yritin muistella perussointuja. Tilanteesta piti ottaa kuva: joogamatto ja kitara. Tuntui, että tässä oli kaikki mitä ikinä tarvitsisin. Putu (yövartijamme) oli siis antanut kitaran minulle viikoksi "hoitoon" jotta opettelisin taas soittamaan. Oli pitänyt kulkea toiselle puolelle maailmaa, jotta löytäisin taas musiikin elämääni.




Kun palasin Balilta, oli maailmani muuttunut niin paljon, että oli pakko laitta pyörä pyörimään. Tuli ero. Muutin Jyväskylään. Jätin kaiken ja otin vastaan uuden, tuntemattoman. Vaan en vielä tiennytkään MITÄ KAIKKEA olisi vielä edessä. Seikkailuja, seikkailuja, seikkailuja!



"Hatusta kiinni Maijaseni, nyt mennään" - Elämä, 2014.



Kertakaikkiaan joskus voi tuntua siltä, että elämä viuhtoo ja heittelee ja melkein tulee huonovointiseksi kun ei ole mitään kiintopistettä, mitään, mihin tarttua kiinni. Tätä oli minun koko vuosi 2014. Kaikki alkoi, kun helmikuussa perustin oman toiminimen. Olin aloittanut yhteistyön Prana Yogan pitäjän, Clare Gates- Sjöblomin kanssa ja tarvitsin toiminimen laskuttaakseni häntä ja muita toimeksiantajia joogatunneista. Samaan aikaan ystäväni Eevan kautta aloitin fysioterapeuttisen valmentamisen Valmius Hyvinvointiin -nimisessä yrityksessä. Jeee! Olin nyt tuplayrittäjä: osakas kuntosalilla ja nyt myös yksityisyrittäjä. Kevät tuntui hykerryttävältä. Tapasin uusia ihmisiä ja tein uusia asioita. Yhtenä päivänä istahdin kolumbialaisen uuden ystäväni kahvilaan ja katselin haltioituneena paikkaa, elämäni ensimmäistä frapinoa juoden ja ajattelin:"Olisipa ihanaa jos minullakin joskus olisi tälläinen"... No, kuukausi myöhemmin olin yrittäjänä samassa kahvilassa yhdessä ystäväni kanssa. Triplayrittäjä JEIJ!


Triplayrittäjä, tuplamono. Edellisen vuoden sairastelut oli jättänyt jäljen kehooni ja sairastin tuona kesänä - en yhtä - vaan KAKSI pusutautia. Olin kipeempi kun koskaan ikinä. Perna tulehtui, kaikki tulehtui. Mutta ei se menoa haitannut. Lähdin ensimmäistä kertaa IKINÄ reissuun YKSIN. En aiemmin ollut edes ajatellut sen olevan jotain, mitä haluaisin tehdä, mutta kuinka kävikään... Se oli vapauttavaa! Kävin Espanjassa moikkaamassa vaihto-opiskeluajan kavereita, treffasin Tikatsun (Kirisini) Portugalissa. Ajelin yöjunassa Salamancan ohi Madridiin, koska en saanut junan ovea auki eikä kukaan osannut avata... ja kaikkea muuta kivaa! :D


Vuoteen 2014 kuului myös kaikenlaista muuta ystävyys-, perhe- ja parisuhderintamalalla, mutta nyt en tässä sukella niihin. :D Mutta voin sanoa, että vuoden kääntyessä kesästä syksyyn, olin jokseenkin väsynyt ja hieman pöllähtäneen oloinen. Outi loves Elämän katujyrä 4-ever -tyyppisesti.




Syksyn myötä Helsinki alkoi kummittelemaan mielessäni. Kirsi oli Helsingissä. Halusin sinne. Myös Valmiuden pääkonttori oli siellä. Olinhan jo tehnyt hyvin paljon valmennuksia. Ja lentokoneella pääsi Ouluun tunnissa, kun Jyväskylästä matka kesti lähes 5 tuntia. Tittakin oli kohdannut miehen, joka asui ulkomailla. Mietin mielessä, että "Jos Titta lähtee, ni sitten minäkin".


Oikeastaan koko aikana Jyväskylässä hetket Titan kanssa oli sellaisia arjen aarteita. Jotain tuttua, mihin tarttua. Katsottiin Sinkkuelämää läppäriltä ja syötiin herkkuja. Yritettiin paastota yhdessä, kunnes jompikumpi heitti idean: "Käydäänkö Siwasta herkkuja" eikä toista koskaan tarvinnut painostaa. :D Oi niitä juustonaksuja, suklaakeksejä ja nuudeleita. No regrets! <3

Vuoden 2014 lopussa luotiin selkeitä suuntia tulevalle vuodelle. Joulun alla Kirsi oli Villa Mandalan ja Urban Mandalan pikkujoulujuhlassa, jossa piñatan sisältä joku onnekas löytäisi itselleen ja ystävälleen alennuskupongin tulevalle Meksikon Om Shaka -surffi-joogaretriitille. Kuinka ollakaan, voittava karkkikääre ajelehti Kirsin jalkoihin ja ennen kuin huomattiinkaan, jännitettiin ekaa surffituntia Meksikon hiekkarannalla. Elämä <3.


2015. Ja näin Jim ja musiikki asteli elämääni oikein suurin saappain.


Meksiko. Jännitti lähteä reissuun. Odotin tosi innolla lähteväni Kirsin kanssa seikkailemaan. Mutta JÄNNITTI! Tiesin, että siellä surffataan ja ajattelin vaan pienessä mielessäni, että EN VARMASTI osaa. Että jos vaan joogaisi ja sanoisi, että on merivedelle allerginen tai jotain (I knoooooww.... :D ). Ajattelin, että oon vaan tosi kömpelö. Mutta sit. Maailman paras surffiope Kalle Carranza sai kun saikin Outi-Maijan laudan päälle ja ekat whitet otettiin kiinni jo ekana surffipäivänä. Olin AIVAN liekeissä.


Samaisella reissulla myös lauloin julkisesti ekan kerran. Olin opetellut First Aid Kitin Lion's roaria kotona, mutta en koskaan ajatellut, että olisin sitä julksisesti esittänyt. Kunnes eräiden Cumbia -bileiden jälkeen paikallinen poppoo eksyi meidän joukkoon ja aloitimme impro -ringin. Eli yksi soitti kitaraa, loput räppäsivät vuorollaan päälle. HAHA! Mä tiiän! Ei yhtään mun juttu. Enhän mä osaa improvisoida. Mut osasin, ku osasinkin! Jostain syystä löysin itseni pian kitara kädestäni. Mutta harmikseni olin opetellut biisin niin, että tarvitsin capon kitaran viidennelle nauhalle. En osaisi sitä muuten soittaa. No mutta näppäränä eräs paikallinen kaveri sitten päätti olla ihmiscapo. Uskollisesti tämä señor painoi kitaran kieliä koko 5 minuuttisen biisin ajan. Kappaleen jälkeen laskeutui syvä hiljaisuus. Olin astunut ihan uudelle alueelle. Ja mitä ihmiscapo reppanalle kävi? Sai varmaan elinikäisen käsikrampin. Sorry, hombre. Ja kiitos!


Pian Meksikosta palattuani alkoi muutoksen tuulet jälleen puhaltaa. Ennen kuin huomasinkaan, istuin yöllä kahdelta varaamassa itselleni kampaajalle aikaa ja laittamassa työhakemuksia Helsinkiin. Nyt siellä oli jo Valmius, Kirsi, Iida ja Mårten! Monta syytä siirtyä etelään. Kuukausi tämän jälkeen minulla oli lyhyet hiukset ja kaksi työpaikkaa sekä asunto Helsingissä. Tein muuttokuormaa eksäni kanssa. Matkalla Helsinkiin sain uuden exän. Starttasin vuokrapakun enkä enää katsonut taakse. Olihan maailmankaikkeus järjestänyt minulle asunnonkin, jonka nimi oli "Flyygeli"(sai nimensä flyygelin mallisesta parvesta), työt ja kaiken! Paluumatkalla ajoin ohituskaistalla kuuttakymppiä ja kelasin mitä ihmettä oikein tapahtuu. Kanssa autoilijat ei oikein tykännyt mun tavasta ja jouduin melkein paniikin partaalle kun mietin miksi kaikki vilkuttaa mulle valoja ja tööttäilee. Kunnes hoksasin mistä oli kyse. Hyvä alku stadille, heheh, mutta en epäröinyt hetkeäkään. Tiesin, että päätös oli oikea.


Hengattiin Kirsin ja Mårtenin kanssa tiiviisti. Jammailtiin ja vietettiin aikaa Loviisassa. Ohjattiin Kirsin kanssa joogaa paljon joogaa, hengattiin ja nautiskeltiin elämästä. Julistin Kirsille, miten olin tyytyväinen elämääni ja että EN TODELLAKAAN tarvitse miestä pyörimään kuvioihin. Eräänä toukokuisena viikonloppuna kuitenkin tapasin uuden ihmisen: Jimin. Nuo siniset silmät vangitsi minut samalta istumalta. Mietin hiljaa mielessäni "miksi tää on niin tutun tuntuinen", mutta olin jo tottunut sieluperheen ilmenemiseen elämässäni viime aikoina. Paasasin Kirsille, että "kun olisi vaikka 3 vuotta vanhempi"... no ei ollut, mutta ei estänyt. Yölliset mesekeskustelut venyi ja vaihtui puheluiksi. Ennen kun huomasinkaan, tuhisi tuo sinisilmäinen tutuntuntuinen ja niin lahjakas ihminen ja vanha sielu vieressäni. Tunne oli ehkä ennen kaikkea molemminpuolista ihmetystä, hämmennystä ja auttamatonta vetovoimaa ja sielunyhteyttä (tästä muuten kertoo myös biisimme "By your side"), koska vielä samana vuonna muutettiin omaan asuntoon Taka-Töölöön. "Tästä tulee vielä jotain todella suurta!" -todettiin, ihmetellessämme glitter-lamppuni kattoon piirtämiä kuvioita.


Tuo toukokuinen viikonloppu oli muutenkin merkittävä. Ikäänkuin juuri oikeat ihmiset olisi laitettu oikeaan aikaaan samaan paikkaan istumaan, soittamaan, laulamaan ja ylistämään elämää. Syntyi Dastatyst (meidän luoma hahmo, jonka tapaat myös biisissä "Hiding") ja tää viikonloppu etenkin on jättänyt meidän sydämiin ikuiset jäljet. Kunnes taas päästään jammaa Dastatystin kaa, huh! Rakkaus kulkee minulta teille kaikille, vaikka ei aina keretäkään pitää yhteyksiä.




Vuosi 2016. Taas muutoksia, uusia aluevaltauksia. TVOF.



Spoiler ALERT! Mä en oo kovin hyvä elämään tasaisentuntuista ja varmaa elämää, kuten ehkä huomaat jo tässä vaiheessa. Tässä kohtaa elämässä olin niinsanotusti täydellisessä elämäntilanteessa. Asuttiin Jimin kanssa mun lempparialueella Helsingissä: Krunikassa <3. Tein töitä Hima Happinessilla (jonne oli kotoa matkaa noin 2min kävely) sekä baristana, että joogaopettajana. Ohjasin joogaa freelancerina eri puolilla kaupunkia. Elin siis elämää, jota olin haaveillut eläväni pitkään. Kaikessa tässä ihanuudessa eräänä aamuna tein päätöksen, joka muuttaisi elämääni vielä enemmän.


Olin lähdössä Varkauteen isän luo. Lämmitellessäni aamupalaa, mielessäni pyöri koko ajan Jimin lause edelliseltä päivältä: "Ahaa, Anna Puu on Voicen uusi valmentaja."En ollut koskaan ajatellut hakevani edes mukaan mihinkään laulukilpailuun. Tai TV-ohjelmaan muutenkaan.. Mutta siinä hetkessä jälleen. Hyvin nopea päätös. "WHY THE HELL NOT!?" Taisin heittää ruoan mikroon, hakea tietokoneen, virittää kitaran ja avata ääntä (olinhan just herännyt) ja pukeutua, kaikkea yhtäaikaa. Täytin hakulomakkeen netissä, samalla syöden. Lähtöön oli noin puoli tuntia. Ensimmäinen otto. Toinen otto. Lähetä. "IIIIIIK!" -ajattelin. Myhäilin mielessäni, kun puin vaatteita päälle ja pakkasin kamoja matkaan. Olin heittänyt pallon elämälle. Jäin mielenkiinnolla odottamaan, mitä palaisi takaisin.


Monesti ajattelen asian niin, että jos saan inspiraation tehdä jotain, jonkin villin ajatuksen,, näen että elämä heittää minulle pallon. Minun päätös on joko ottaa koppi ja heittää pallo takaisin tekona maailmankaikkeudelle, tai antaa pallon mennä ohi. Koskaan en ole katunut kopittelua maailmankaikkeuden kanssa.

Maailmankaikkeus vastasi kuin vastasikin. Ensin tuli kutsu koelauluun. KÄÄK! Yhtäkkiä kaikesta tuli vähän enemmän todellista. Sitten tuli kutsu ohjelmaan. HOLY SHIT! Seurasi sen astisen elämäni jännittävin hetki: Ääni ratkaisee -kuvaukset. Kääntyy tuoli, toinen, kolmas. SHIT GOT REAL! En voi sanoin kuvailla tunnetta, mitä tunsin, kun tuolit kääntyi. Silloin ajattelin. Olen jo voittanut. Voitin itseni ja löysin vihdoin uskon itseeni ja kykyihini. Pääsin ohjelmassa Knock Out -vaiheeseen, jossa sitten viimein jäin kilpailusta pois. Hyvä niin, koska en ole varma olisiko oma mieli kestänyt livekuvauksia. Jo itsessään lavalla oleminen oli minulle aivan uutta ja jännittävää, mutta nyt oli tähtivalmentajat, haastattelut, TV -kamerat, meikit, maskit, puvustus. Kaikki tapahtui niin nopeasti.


Vuosi 2016 sisälsi paljon, työmatkoja, joogaa, ensimmäiset Pori Jazzit, Krunikan fiilistelyjä, musiikille avautumista, kasvukipuja ja ihania, kallisarvoisia hetkiä.




Vuosi 2017 - muutto Tampereelle ja paljon muuta.


Kaiken jälkeen, kun olin 2016 tehnyt kolmea työtä, kuvannut TV -ohjelmaa ja saanut elämäni suurimmat veromätkyt, voin sanoa, että olin aikalailla takki tyhjä. Tämän lisäksi olin aivan uuden asian edessä: ihmiset alkoivat tunnistaa minut. Pienet tytöt hakivat nimikirjoituksia ja hieman aikuisemmat kyselivät kisan etenemisestä ja antoivat omia toiveitaan siitä, millaista musiikkia haluaisivat minulta kuulla. Tuli viestejä someen - kivoja ja ei niin kivoja. Eräänä päivänä Jim oli kavereidensa luona Tampereella ja ehdotti, että muutettaisiin Tampereelle. "EN VARMASTI MUUTA!" - oli ensireaktioni. Eihän minulla olisi MITÄÄN Tampereella. Olin käynyt siellä tasan kahdesti... mutta sitten löysinkin itseni laittamasta viestiä entiselle joogaoppilaalleni, jonka tiesin omistavan joogastudion Tampereella. Katja oli kuitenkin juuri lopetamassa joogakoulullaan ja siirtymässä muihin tehtäviin. Sain tilan tulevien yrittäjien yhteystiedot ja laitoin viestiä Anulle ja Sannille - Studio Vintin tuleville emännille. Selitin, kuinka jooga on minulle tärkeä, mutta että intohimoni oli musiikki. Tietämättä lainkaan, että samaan aikaan Anu ja Sanni oli toivonut löytävänsä riveihinsä jonkun juuri sellaisen, kuin minä olin. Ensi hetkestä asti me oltiin match made in heaven ja siitä alkoi yhteistyö ja ystävyys, joka kantaa hedelmää vielä tähänkin päivään. Siispä todettakoon taas: hyppy tuntemattomaan yleensä on hyvä päätös.


Vuosi 2017 toi mukanaan toki paljon muutakin ihanaa:


1) Pääsin Titan luo Kanadaan isän ja Sirkan kanssa. Vietettiin siellä iskän 60v synttärit ja näin elämäni ensimmäisen NHL -matsin.

2) Pääsin ekaa kertaa

3) Pääsin keikalle Aleksanterin teatteriin tukemaan Sisu Not Silence - hyväntekeväisyystapahtumaa.

4) Tuon tapahtuman seurauksena muodostui meidän bändi Good Vibe Revolution

5) Ensimmäinen sinkkujulkaisu, By your side <3

6) Pääsin näkee Brian Wilsonin livenä ja jorasin kaatosateesa Good vibrationii yhdessä harmaahiuksisten hippien, jotka varmaan oli 70 -luvulla jorannut jo samaa biisiä.

7) Pääsin mukaan rokkipoppooseen taustalaulajaksi ja kiertämään lavoilla parhaustyyppien kaa. Joraten aamuun asti, tietty!





Vuosi 2018 teatteria, musiikkia, tanssia!


Uusi vuosi toi tullessaan uuden harrastuksen. Olin haaveillut musiikkiteatterista lapsesta asti ja nyt olin päättänyt hakea TAMK:in musiikkiteatterilinjalle. Tätä varten halusin herätellä tanssijalkojani klassisemman tanssin parissa. Pohdin pitkään vaihtoehtojen välillä. Menisinkö showtanssiin, jazztanssiin vai nykytanssiin. Yllätyksekseni löysin Broadway -kurssin - täydellistä! Tällä kertaa vuorossa kurssilla oli Kinky Boots - LOVELY! Pääsin esiintymään Broadway -ryhmän kanssa Lolan roolissa TTT -klubin lavalle ja tajusin kuinka paljon rakastan teatteria. Hain kouluun - en päässyt, mutta olen varma, että vielä joskus pääsen tekemään musiikkiteatteria. KIITOS Suvi ja koko Broadway -porukka! <3


Vuoden 2018 muita kohokohtia:


1) GVR:n kanssa keikkailut alkuvuonna.

2) Wake Up! -levyn julkaisu tästä

3) Norjan reissu Jimin ja Upin kanssa. Vuonossa yöpyminen. Yöttömät yöt. Pohjoiset seikkailut ja uudet ihanat tuttavat Lapissa.

4) Wake Up! -videon kuvaukset, jotka oli ÄLYTTÖMÄN hauskat! Videoon pääset tästä.





Vuosi 2019.



Muutosten vuosi (YLLÄTYYYYYS :D ) Muutto takaisin Jyväskylään. Alkuvuodesta sain ihanan puhelun Kuopiosta - minua pyydettiin ohjaamaan osa-aikaisesti Kuopioon. Tottakai otin pestin vastaan! Pääsin ohjaamaan vanhoille oppilailleni joogaa, venyttelyä, ilmajoogaa ja Zumbaa! Kevät siis meni pääosin matkustaessa Tampere-Kuopio väliä ja lisäksi vielä tein valmennuksia Vantaalla ja Turussa. Toukokuun loppuun mennessä olin matkustanut 59 päivää! Samaan aikaan tuo oli ihanaa ja raskasta. Jossain vaiheessa keskeisempi lokaatio alkoi houkutella ja päätimme Jimin kanssa muuttaa takaisin Jyväskylään. Olimmehan molemmat aiemmin asuneet kaupungissa.


Vuoden loppupuoli on selvästi ollut pysähtymisen aikaa ja uusille asioille tilan tekemistä. Kipujen kohtaamista ja niistä oppimista. Alkusyksystä perhettämme kohtasi myös sairaus kun isä sai aivoinfarktin. Tuo pysäytti minut paikalleen. Laitoin joogaopetukset ja valmennukset tauolle ja hain "oikeita" töitä. Pääsinkin töihin Baristaksi suosikkikahvilaani: Espresso Houselle.


Osa-aikainen työ mahdollisti minulle sen, että pystyin pysähtymään olojeni äärelle ja antaa tilaa oikeasti sisäiselle työlle. Pysähtyminen on tuntunut jopa maagiselta kaikessa opettelussaan, koska tiedän, että olen tarvinnut sitä tehdäkseni jälleen pohjaa tulevalle vuosikymmenelle. On ollut aikaa kysyä ja olla inhorehellinen itselleen. Että mitäs se Outi-Maija oikeesti haluaa. Se on ollut hienoa. Matka sisimpään. Matka, jonka tiedän taas avaavan minulle tulevaa vuotta ja vuosikymmentä.


Vuoden 2019 kohokohtia:


1) Vapaa kesä + anopin kanssa vietetyt marjastushetket

2) Kesän keikat <3

3) Pääsin Espanjaan lomailemaan Jimin ja Upin (rakas appeni) kanssa.

4) Kuopion työt ja äitin kaa hengailut

5) Isän uskomaton infarktista toipuminen

6) Joulu ja vuoden vaihtuminen Bostonissa Titan kanssa <3





Tämä vuosikymmen on ollut mieletön, hauska, välillä kipeäkin seikkailu. Ja uskon, että on vielä paljon sellaista, mitä en vielä itsekään käsitä. Ehkä joku päivä oivallan vielä syvemmin elämän kohokohtia. Mutta nyt kuulostelen, kahvia juoden täällä Bostonissa, mitähän uusi vuosi tuo tullessaan. Elämä tuntuu hymyilevän viekkaasti. Aivan kuin sillä olisi takataskussa jotain uusia yllätyksiä, mukavia hetkiä ja seikkailuja minun varalleni ja pääni menoksi. Se, mitä tuleva vuosi tai koko tuleva vuosikymmen tuo mukanaan, on kuin pieniä puroja, jotka alkavat tästä hetkestä. Suuntia, jotka päättää valita. Askeleita, jotka päättää kulloinkin ottaa.


Elämän kietoutuminen ympärille on kaunista, ja kun siihen ottaa etäisyyttä, näkee taideteoksen, jonka päätökset, hetket ja kokemukset ovat kutoneet. Täydellinen juuri sellaisenaan. Ainutlaatuinen. Itsesi näköinen. Ehdotan, että tänään katselet matkaasi taaksepäin. Korvamerkitset jokaisen suuren hienon hetken, kiität jokaista kipeää oppiläksyä. Käännät katseen tulevaan ja teet rauhan menneen kanssa. Elämä on nyt ja tämä hetki on KAUNIS.


Minä toivon, että sinun tuleva vuosikymmenesi on sinulle harmooninen, hauska, naurua hersyvä ja rakkautta täynnä. Toivon, että se ei satuta sinua liikaa ja että jokaisen vastoinkäymisen kohdalla muistat, että kaikella on tarkoitus. Toivon, että teet rohkeasti elämästäsi omannäköistä ja teet päätökset, jotka saa sydämesi heräämään. Päätökset, jotka kutkuttavat innostuksena vatsanpohjaasi. Elämä on pitkä matka, mutta niin helposti se menee ohi, jos et pysähdy katselemaan sen kauneutta, keveyttä ja merkityksellisyyttä.


Kuitenkin kaikesta eniten toivon, että opit näkemään elämäsi peilikuvanasi. Että ymmärtäisit olevasi oman elämäsi arkkitehti. Kaikki mitä näet ympärilläsi, on sinun siihen maalaamaa. Hyvässä ja pahassa. Ehkä tulevaan vuosikymmeneen valitset lempeitä ilon värejä. Ehkä maalailet niillä myös elämän pimeitä hetkiä, jotta et musertuisi niiden alle, vaan löytäisit uskon siihen, että kaikki on kohta paremmin.


Ihanaa alkavaa vuotta, vuosikymmentä, tätä hetkeä, jokaista hetkeä.

Minä rakastan sinua! Minä arvostan sinua. Minä toivon sinulle kaikkea hyvää ja kaunista.









0 katselukertaa

©2019 by Outi-Maija Itkonen